Perhekuvaus
Lupa nauraa, halia lujaa ja hassutella. Tämä on hetki yhdessä, omien rakkaiden kanssa. Taltioi perheesi tärkeät hetket.
Kuvauksen aikana kuvaan teitä yhdessä ja erikseen. Nämä kuvat nousevat arvoon arvaamattomaan kun aika vierii. Haluaisinkin luoda tästä vielä enemmän sellaisen odotetun vuosittaisen perinteen, käydä perhekuvissa.
Perhekuvauksessa tallennetaan tärkeitä hetkiä ja muistoja perheenjäsenten yhdessäolosta. Saat kuvien avulla ikuistettua perheesi kasvun ja kehityksen, ja voitte yhdessä palata näihin hetkiin vuosienkin päästä. Toteuta perhekuvauksesi kanssani ja saat taatusti kauniita ja laadukkaita muistoja.
Kuvaukset miljöössä kesäaikaan painottuvat monesti iltaan. Rohkaisenkin esim. kuvauspäivänä siirtämään päikkäreitä myöhemmäksi ja varsinkin ulkona tällaisena spesiaalina hetkenä kun lähdetään yhdessä seikkailulle, lapset kyllä jaksaa, vaikka nukkumaanmenoaika olisi jo mennytkin.
Tietysti pienempien lasten kanssa, joita ei samalla tavalla pysty innostamaan jaksamaan, niin kuvaus on järkevin tehdä aiemmin esim. klo. 6-7 aikoihin. Tällöin kuvausmiljöönä toimii paikka, jossa päästään varjoon kuvaamaan ja valo siivilöityy kauniisti vaikka puiden läpi.
Suosittelen lämmöllä näitä perhekuvauksia myös sitten vähän isompienkin lasten kanssa esim. noin viisi vuotiaista ylöspäin, jolloin voidaan oikeasti hyödyntää se auringon laskun taika. Varsinkin elo-syyskuu onkin parasta aikaa kuvauksille kun se aurinko laskee jo vähän aiemmin.
Tästä pääset kuvauksen ja kuvien hinnastoon. Hinta muodostuu kuvausmaksusta ja tilaamistasi kuvista.