Edelleenkin, 8 vuoden kokemuksella, lasten kuvaaminen on se mun juttu. Lasten kuvaamisessa juurikin se aitous on parasta. Lapset itkee, raivoaa tai nauraa kun siltä tuntuu. He ovat 100% omia itsejään siinä tilanteessa. Jotkut nauravat jo kukkuu leikille, toiset eivät sitä hymyään niin vain vieraassa tilanteessa väläyttele. Ja se on ihan okei. Jokainen saa olla aito oma itsensä myös kuvaustilanteessa.
Kiireetön hetki kanssani
Se, että kuvaushetkestä saadaan mahdollisimman onnistunut, kuvaus tehdään kelloon katsomatta. Teen vain maksimissaan muutaman kuvauksen päivässä, jolloin kuvaushetki on kaikkea muuta kuin liukuhihnaa. Otan kuvaukselle sen ajan minkä lapsi tarvitsee.
Varsinkin pienempien lasten kohdalla jossakin vaiheessa tulee myös se hetki, kun mielenkiinto kuvaukseen on mennyt, väsymys alkaa painaa ja kuvaus on syytä pistää purkkiin. Yleensä pienet ja vähän isommatkin lapset jaksavat maksimissaan noin tunnin verran. (Kiireetön kuulostaa hyvinkin mukavalta ja rennolta, mutta välillä se on kaikkea muuta. Tunteroisen loputtua, niin kuvaaja kuin vanhemmat saavat huomata, että tässähän tuli tehtyä oikein mukava hikijumppa samalla :D)
Mitä kuvauksessa tapahtuu?
Jo ennen kuvausta, asiakkaani saavat minulta valmistautumisohjeet sähköpostilla. Siinä on mm. vinkkejä pukeutumiseen ja itse kuvaustilanteeseen. Yksi tärkein vinkki on se, että vanhemmat älkää stressatko. Jos te jännitätte kuvausta kovin, lapsikin jännittää. Luokseni saa tulla kun kotiinsa tulis <3
Kuvausvaatteet voi pukea jo kotona tai monesti ne vaihdetaan päälle vasta täällä studiolla. (Varsinkin 1v. kuvauksissa.) Isompien lasten kans (uhmaikä) voi olla joskus parempi pukea vaatteet jo kotona, jolloin enpäs halua laittaa tätä päälle -kiukuttelulta vältytään heti alkuun. Kuvausvaatteita voidaan myös kuvauksen aikana vaihtaa. Pienempien kans kahdet vaatteet on aika sopiva määrä. Multa löytyy ihania lainavaatteita varsinkin noin. 6kk-1v. kuviin, jolloin kuvauksen aikana voidaan kuvata esim. eka omissa ja sit stailata 🙂
Ensin tosiaan tutustellaan hetki aluksi. Kammataan hiukset ja vaihdetaan esim. vaatteet siinä samalla. Miten pitkä tämä tutusteluhetki sitten on, riippuu täysin lapsesta. Mahdollisimman pian pyrin kuitenkin kuvauksen saamaan alulle. Vierastavien lasten kans kuvaus voidaan aloittaa vaikka äidin sylistä.
Kuvauksen aikana saatan laulella, kutitella, leikitään mitä ikinä keksinkään, kukkuuleikkejä tai paloauton ääniä.. Minulta löytyy myös valikoima kaunista rekvisiittaa kuviin, joita voidaan kuvauksen aikana hyödyntää. Näin saadaan myös lapsen mielenkiinto säilymään ehkä hieman pidempään.
En osaa luokitella itseäni minkään tietyn tyylin alle, pidän niin tummasta fine-art tyylistä, kuin valkeasta ja pehmeästä. Tykkään siis tosi simppelistä, mutta samalla myös kuvista, joissa on rekvisiittaa. Suunnittelenkin kuvaukseen aina useamman erilaisen asetelman hyödyntäen kahta kuvausaluettani. (+ ulkonakin voidaan kuvailla sään salliessa!)
Kuvaus on periaatteessa lapselle leikkihetki, jossa yritän saada luotua lapseen yhteyden ja kontaktin. Valokuvaajan näkökulmasta lapsi pitää saada ohjattua/nostettua tiettyyn paikkaan ainakin hetkeksi, saada valot ja varjot kohdalleen, rekvisiitat sinne päin ja lapsi vielä suht tyytyväisennäköiseksi. Helppo homma? Mikä lapsissa on kuitenkin ihanaa, he osaavat ”poseerata” itsensä täydellisesti luonnostaan.
Lasten kuvaamisen haasteet ja onnistumisen salaisuus.
Ensimmäinen ja haastavin asia on kontaktin luominen lapseen. Toiset lapset vierastavat enemmän, jolloin haasteena on lapsen luottamuksen voittaminen. Tai jos lapsi on oppinut vaikka juuri kävelemään, häntä ei välttämättä kiinnosta muu kuin se käveleminen ympäriinsä.
Varsinkin kuvauksen aluksi pyrin lukemaan tilannetta, miten lähelle voin lasta mennä, saanko minä nostaa lasta vai vierastaako liikaa? Alkuun monesti pyydänkin vanhempia nostamaan lapsen paikalleen ja kuvauksen edetessä se voin olla minä, kun nään, että lapsi ei enää vierasta. Tässäkin välillä tapahtuu virhearvioita. Lapsi, joka kävelee tosi reippaasti itse sisään, saattaakin aivan yhtäkkiä heittää vierastusvaihteen päälle ja kuvaus saa haastavamman käänteen.
Joitakin lapsia on siis helpompi kuvata kuin toisia, mutta tässäkin kärsivällisyys palkitaan. Itselläni on esimerkiksi aina tavoitteena saada myös kuvia, joissa saan lapsen katsomaan suoraan kameraan ja se ei aina ole helppoa.
Lapsia kuvatessa samat lainalaisuudet säilyvät, kun aikuisiakin kuvatessa. Valo ja kuvakulmat ovat tärkeitä seikkoja, jotka vaikuttavat myös lopputulokseen. Myös lapsikuviin on mahdollista saada kaunis valo, varjoja unohtamatta. Joskus myös kuvaustilanteessa kuulee kommenttia, että miks et ottanut kuvaa kun lapsi sattuu vaikka just naurahtamaan. Noh, jos lapsi katsoo esim. samalla vaikka liikaa ylöspäin ja itse olen sijoittunut lapsen tasolle, saan kuvaan vain sieraimet. Joskus missaan just esim. joitakin nauruja kun en ole osannut ennakoida vaikka lapsen seuraavaa liikettä, ne aina harmittaa. Kyllä tässä ammatissa pitäis olla vähän selvänäkijän vikaa.. Kokemuksen tuoma varmuus on kuitenkin luonut itselleni ammattitaitoa ja varmuutta, että kyllä me hyvät kuvat saadaan. En ees muista milloin olisi joutunut varaamaan uuden ajan, mutta sekin on mahdollista jos näyttää että nyt sattui se maailman huonoin päivä, eikä mikään auta. Lasten kanssa työskenteleminen on sellaista, aina ei ihan pysty ennakoimaan.
Kiinnittämällä huomiota myös yksityiskohtiin, saadaan viimeistelty lopputulos. Tykkään, että rekvisiitta sointuu vaikkapa lapsen vaatteisiin, enkä esim. kuvaa kengänpohjia. Vinkki! Jos lapsella on siis kengät jalassa, kuvaa lasta silloin istumassa esim, jakkaralla tai käännä lapsi lattialla kuvaan sivuttain, jolloin kengänpohjat ei oo ensimmäinen asia, mikä sieltä kuvasta pomppaa silmiin.
Teen tätä työtä koko sydämelläni ja panostan kuvaukseen paljon. Pyrin myös siihen, että ilon kautta mennään, vaikka lapsi heittäis itkupotkuraivarit eteisessä. No worries, kyllä se siitä iloks muuttuu ja tää on vaan elämää ja sitä elämää haluan teille tallettaa kauniisiin kuviin.
Viimeisimmät kommentit