Tämän vuoden SM-kisoista sain kotiinviemisiksi vihdoinkin lasipystin.. Koko kisan toinen sija! Aikamoista!
Tällaisia on siis jaossa joka vuosi kolme. Nämä jaetaan eri kategorioiden voittajien kesken. Kategorioita tänä vuonna oli 12
Lisänä sain tänä vuonna kaulaani värisuoran mitaleista. Onhan tämä nyt niin hienoa, että epäsuomalaiseen tapaan aion tätä täällä blogissakin hehkuttaa koko rahan edestä. Voin ehkä ihan ansaitusti tituleerata itseäni, että olen palkittu valokuvaaja. Jostakinhan tämä kertoo, että tällaisia voittaa. Ainakin periksiantamattomuudesta ja siitä, että jotain on matkan varrella opittu. Ja kyllä, olen osallistunut näihin kisoihin vuodesta 2019 ja aina välillä sieltä on mitaleitakin vuosien varrella ansaittu. Tämä vuosi oli kuitenkin tähän mennessä huikein. Tänne olenkin kerännyt nämä saavutukset vuosien varrelta talteen: https://www.wesart.fi/palkinnot/
Miksi ihmeessä osallistua tällaisiin kisoihin?
Niinpä..Aina nämä kisat herättävät tunteita suuntaan ja toiseen. Miten ihmeessä valokuvia voidaan arvostella? Kauneus on katsojan silmissä jne.. No näinhän se aina on ja mukana onkin aina eri tuomareiden mielipiteitä. Eli jos ois ollutkin eri tuomarit, tulos olisi voinut olla erilainen. Joka vuosi tässä kisassa tuomarit ovat kuitenkin vaihdelleet. Heitä on myös useampia, jolloin tulos on aina keskiarvo.
Tähän arvosteluun on tuomareilla myös ohjeistus, mitkä he kuvasta katsovat. Näissä kisoissa tuomarit ovat myös ammattilaisia siinä tuomaroinnissa ja osaavat tulkita kuvaa ja nähdä siitä kuvasta eri asioita. Kuvasta arvostellaan mm. sen teknistä taitoa, sommittelua, valoa, kuvakerrontaa ja itse kuvan vaikuttavuutta.
Itseäni tällaiset kisat ovat aina kiehtoneet. Joo, pakko ehkä olla vähän sellaista kilpailuviettiäkin ja hiveleehän se omaa tuntoa kun se oma kuva pärjääkin. Ja silloin kun ei oo pärjätty, niin semmonen pieni sisun poikanen on sisältä löytynyt, mä näytän vielä!
Tällaiset kisat kehittää sitä omaa tekemistä ihan hurjasti. Tuntuu pahalle kun omaa sydämen työtä arvostellaan, mutta tän avulla oon oppinut katsomaan omia kuvia myös ulkopuolelta ja kehittymään. Tässä työssä ei ikinä tuu valmista.
Ja no, onhan se nyt vaan ihan tosi upeaa, että olen omalla työlläni tämän tittelin ansainnut ja voin markkinoida itseäni palkittuna valokuvaajana.
Valokuvakilpailu ei pelkkä digikuvakilpailu
Finnish Photo Awardsin ensimmäisellä kierroksella valitaan siis finalistit ihan digitaalisista kuvista. Mutta se, mikä tekee tästä kisasta vielä spesiaalimman, niin itse finaali kuitenkin käydään printtikisana. Jokainen finaalikuva arvostellaan kapalevylle pohjustetun kuvatulosteen perusteella. Vaikka se itse kuva olisikin tosi hyvä, mutta printissä olisi vikaa, niin se pudottaa pisteitä hurjasti. Itselleni tämä on siis ollut myös huikea tilaisuus saada niistä printeistä kommentteja. Tulostan itse omat printtini niin asiakkailleni kuin kisoihin ja näistä ei ole tullut moitittavaa, pelkkää hyvää. Joten voinen todeta, että minulta saa myös laadukkaita printtejä.
Jokaisen valokuvaajan pitäisi mielestäni myös tietää tästä tulostuspuolesta jotain. Vaikka itse ei kuviaan tulostakaan, niin ainakin tilailla testiprinttejä eri paikoista aika ajoin, jotta näkee miltä ne omat kuvat näyttää paperilla.
Palkittu vauvakuvaaja
Tällä vauvakuvalla, Protected ’til the end, tuli tänä vuonna hopeaa lapsikuvasarjassa. Huikea suoritus sanoisin, sillä vauvakuvilla on aika vaikeaa pärjätä tällaisissa kisoissa. Aiempina vuosina olikin erikseen vauvakuvasarja, mutta siitä luovuttiin muutama vuosi sitten (harmi!). Nyt pitää yrittää pärjätä lapsikuvasarjassa, jossa ikähaarukka malleilla on 0-7vuotta.
Mistä tämä sitten johtuu, että vauvakuvat ei pärjää? Itse olen tullut siihen tulokseen, että ensinnäkin newbornkuvaus on yksi vaikeimpia kuvausgenrejä ja tätä ei ihan ehkä ymmärretä, että miten vaikeaa se on ennenkuin itse kokeilee. Jos tuomareissa ei ole mukana newbornkuvaajaa, hän katsoo kuvaa ihan eri tavalla kuin newbornkuvaaja.
Toinen juttu, että jos oikeasti kisoissa haluaa pärjätä, pelkkä hyvä kuva ei riitä. Pelkkä söpö kuva ei riitä. Siinä kuvassa täytyy olla jotain enemmän.
Olen niin iloinen ja otettu, että tämä kisakuvani herättikin sitten tuomareissa keskustelua ja sen verran ison heiton pisteissä, että siitä piti äänestää uudestaan. Kisassa on siis sääntönä, että jos piste-ero eri tuomareiden pisteissä on liian iso (joku yli kymmenen pistettä tms. en tiedä tarkkaa rajaa) he joutuvat pisteyttämään kuvan uudestaan kuultuaan muiden tuomareiden kommentteja.
Nämä jutut jäivät erityisesti mieleeni: Yhden tuomarin reaktio kuvaan oli se, että ottakaa tuo vauva pois tuosta, jonka takia hän antoikin kuvalle huonommat pisteet. Tämä itseasiassa oli just se tarkoitus, että kuva herättäisi tunteita ja sulle tulee just tuollainen olo kun katsot kuvaa. Mutta mikä tästä tekee vielä hienompaa on, että tuo kuva meni täydestä. Kuvahan on siis komposiitti, eli tuli ja vauva eivät ole kuvassa yhtä aikaa. Toinen tuomareista kuitenkin tajusi heti kuvan tarinan tai mitä minä sillä halusin kertoa. Kuvassa on äiti maa, joka suojelee vauvaa ja tekeekin niin jos me vaan annetaan eikä tuhota meidän luontoa.
Tässä vielä making of kuvaa, minkä päälle tuo sammalmätäs on lähdetty tekemään. Kyllähän tällaiset kuvat myös vaativat aikaa ja vaivannäköä. Tän koko kuvan tekemiseen on uponnut ihan kiitettävästi aikaa. Mut nää omat projektit on mulle myös jotain, missä saa sit kehittää sitä omaa luovaa hulluutta 😀
’Mind in Pop mode’
Tällä kuvalla tuli pronssia creative portait kategoriassa.
Tämän kuvan idea syntyi mm. instavideoista, mitä oon nähnyt, jossa henkilö aloittaa tekemään jotain, mutta päätyykin aloittamaan sataa muuta asiaa ja huomaa lopulta, että nii täähän mun piti tehä..Itselläkin välillä on sata asiaa mielessä mitä pitäis saaha tehtyä ja just tällanen olo on silloin.
Tuomareiden kommenteista jäi tästä kuvasta mieleen, että hauska uusi idea. Ei ole tullut aiemmin vastaan, josta olen todella otettu, koska nykymaailmassa on todella vaikea keksiä jotain mitä ei ole jo tehty tai kuvattu.
Kultaa Illustrative kategoriassa
Tällä kuvalla voitin siis koko kisan toisen sijan. Tässä kuvassa ei ole vain yhtä tarinaa. Tai on alkuun, mutta kuvan teon edetessä, siihen saattaa syntyä monta polkua ja kuvasta löytääkin monia eri merkityksiä.
Mulla oli tähän kategoriaan toinenkin kuva, minkä lähetin ja omasta mielestäni se oli se parempi kuva, jonka ajattelin että jos pääsee finaaliin, niin se kuva menee, mutta näin näissä aina välillä käy. Se saattaakin yllättää, että mikä kuva pärjää ja mistä tuomarit tykkää. Olen niin kiitollinen tuomareilla, että he näkivät kuvani ja arvostivat näkemäänsä.
Kaiken bonuksena nämä Illustrative ja Creative Portrait kategorioiden mitalikuvat lähtivät valokuvauksen 2026 MM-kisoihin ja pääsin osaksi Suomen edustusjoukkuetta. Aikamoista! Niin kiitollinen <3
Viimeisimmät kommentit